Sähkön kilpailuttamisen alkeet

Monessa paikassa kuulee puhuttavan sähkön kilpailuttamisen merkityksestä. Mitä sähkön kilpailuttaminen sitten oikein merkitsee? Yksinkertaisesti sanottuna se on yksi tärkeimmistä keinoista, joilla voidaan. minimoida sähkölaskun suuruus. Sähkösopimuksen tekeminen on yksi tärkeimmistä asioista arkisen elämän suhteen.  Sähkölasku koostuu kahdesta eri hyödykkeestä eli sähkön siirtopalvelusta sekä käytetystä sähköenergiasta. Vajaa puolet sähkölaskun kokonaissummasta on sähköenergian osuutta, jonka voi kilpailuttaa. Sähköenergian myyntihinnan ja siirtomaksun lisäksi sähkölaskuusi sisältyy arvonlisävero, sähkövero ja huoltovarmuusmaksu.

Jokainen meistä on sähkön päivittäinen käyttäjä, sillä kodin ja työpaikan laitteet eivät nykyaikana käytännössä toimi ilman toimivaa sähköjärjestelmää. Sähkön kulutusta ei voi lopulta koskaan täysin minimoida, mutta onneksi sähkölaskun suuruutta voi pyrkiä pienentämään kilpailuttamisen avulla. Kuinka kilpailuttaminen sitten tehdään?

1.Hinnat vertailuun

Kuluttajana saat itse päättää, miltä yhtiöltä ostat sähkösi. Sähkön laadun kannalta on lopulta yhdentekevää, keneltä sähkön ostat – kyseessä on aina sama, aineeton energia. Sähkön kilpailutus kannattaa, sillä se ei maksa mitään.

Netin kätköistä löytyvien tarjouslaskurien avulla on helppo laskea tarpeisiisi parhaiten sopivaa sähkömahdollisuutta. Arvioi sähkövaihtoehtojen kokonaiskustannuksia. Muista esimerkiksi sähkölaskusta tulevat mahdolliset bonukset. Sähköyhtiösi saattaa olla yhteistyössä vaikkaåa HOK-Elannon kanssa, jolloin voit kartuttaa bonuskiertymääsi pelkästään asumalla ja sähkölaskuasi maksamalla. Älä luota tässä asiassa heti ensimmäisenä puhelinmarkkinointiin.

2. Kilpailuta

Sähkölaskusta on helppo löytää kaikki se tieto, joka sähkön kilpailuttamiseen tarvitaan. Tärkein tarvitsemasi perustieto on sähkön vuotuinen käyttömäärä kilowattitunteina vuodessa (kWh/v). Jos asut sähkölämmitteisessä omakoti- tai rivitalossa, niin löydät sähkölaskustasi lisäksi erilliset osuudet päivä- ja yösähköstä. Jos kerrot tarjouspyyntöä tehdessäsi, asutko kerros- vai pientalossa, et yleensä tarvitse enää tietoa asuntosi pääsulakkeen koosta. Jos tietoa kuitenkin tarvitset, voit hankkia ne joko sähköyhtiöltäsi tai sähkölaskustasi.

Kiinteä perusmaksu ja kulutusmaksut vaihtelevat sähköyhtiöstä riippuen.

3. Valitse tarpeisiisi sopiva sopimustyyppi

-Määräaikainen sähkösopimus sitoo asiakasta myyjää vain määräajan verran, eli vuoden pari. Se sopii sellaiselle, joka tietää viettävänsä asunnossa vain määrätyn mittaisen ajan

-Toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus on voimassa sopimuksen hankkimisen jälkeen rajattoman ajan. Sen voi kuitenkin halutessaan irtisanoa. Irtisanomiseen menee pari viikkoa

4. Muistathan, että ekologisin ja edullisin tapa säästää sähkölaskussa on minimoida sähkön käyttö.

Älä siis pidä esimerkiksi televisioita päällä, jos et sitä katso. Ota tavaksesi se, että varmistat aina ennen lähtöä seuraavat asiat: valojen sammuttaminen, sähkölaitteiden sulkeminen, turhien johtojen poistaminen seinästä.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *