Rahastot sopivat piensijoittajan salkkuun

Valokuvassa pörssikursseja ja taskulaskin.

Rahasto on helppo tie salkun hajautukseen.

Sijoittajat ovat yleensä kiinnostuneita vain kahdesta asiasta: sijoituksen tuotosta ja riskistä. Sijoituksen riskillä tarkoitetaan sen tuoton vaihtelua eri aikoina. Riskittömän sijoituksen arvo ei vaihtele ajan kuluessa — riskipitoisen sijoituksen arvo voi myös laskea.

Sijoittajat haluavat tietysti mahdollisimman korkeaa tuottoa mahdollisimman alhaisella riskillä. Valitettavasti sijoituksen tuotto on aina korvausta sijoituksen riskistä — siksi korkeaan tuottoon pyrkivän on aina otettava pieneen tuottoon tyytyvää enemmän riskiä.

Riskin ja tuoton suhdetta on helppo parantaa hajauttamalla sijoitussalkku mahdollisimman laajalti erilaisiin sijoituskohteisiin. Tällöin salkun kokonaisriski laskee, koska eri sijoituskohteiden arvojen vaihtelu ajoittuu eri tavalla. Kuitenkaan hajauttaminen ei laske sijoitukselta odotettavaa tuottoa.

Tämän vuoksi erilaiset rahastot ovat piensijoittajan kannalta optimaalinen valinta. Rahastot huolehtivat sijoittajan puolesta sijoituskohteiden valinnasta ja sijoitettavan varallisuuden mahdollisimman laajasta hajauttamisesta.

Tämä tuottaa sijoittajalle skaalaetuja: piensijoittajan kannalta sijoitussalkun hajauttaminen on usein kallista, koska kaupankäyntikulut syövät osan sijoituksen tuotoista. Vastaavasti sijoituskohteiden valintaan käytettävä aika on pois muusta, tuottavammasta käytöstä.

Esimerkiksi Alexandria Rahastoyhtiön valikoimista löytyy useita piensijoittajan kannalta kiinnostavia osake- ja muita rahastoja. Eri rahastot on suunnattu riskinottokyvyltään erilaisille sijoittajille, jotka vaativat sijoituksiltaan erisuuruista tuottoa. Yksi ja sama rahasto ei nimittäin sovi jokaiseen salkkuun!

Alexandrian rahastoista itseäni kiinnostaa eniten Alexandria Aggressive Manager. Rahaston varoista täydet 100 prosenttia sijoitetaan osakkeisiin — vain poikkeuksellisissa tilanteissa varoja suunnataan korkomarkkinoille. Lisäksi rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön korkean tuoton hakemisessa.

Alexandria Emerging Markets Manager on toinen kiinnostava tuote Alexandrian rahastovalikoimassa. Tämäkin rahasto sijoittaa koko sijoitetun varallisuuden kehittyvien maiden osakerahastoihin ja osakkeisiin. Sen vuoksi rahaston riskitaso on varsin korkea — kansainvälisten osakemarkkinoiden heilahtelut tuntuvat yleensä kehittyvillä markkinoilla kehittyneitä markkinoita voimakkaampina. Siksi rahasto sopii vain kaltaiselleni, riskiä sietävälle sijoittajalle osaksi laajempaa sijoitussalkkua.

Jokaisen sijoittajan on tietysti omalta osaltaan pohdittava, kuinka suuria sijoitussalkun arvon heilahteluita on valmis sietämään. Kuitenkin on syytä muistaa, että sijoituksen kurssivaihtelut kuuluvat aina sijoittamiseen — ja ainoastaan riskiä ottamalla on mahdollista saada edes inflaation suuruista tuottoa.

Kategoria(t): Raha ja talous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *