Omakotitalon sähkönkulutus: Näin säästät

Euron merkkiSuomessa vallitsevan kalliin energian hintatason johdosta sähkönkulutus kiinnostaa varsinkin niitä, joiden palkkapussista sähkölasku maksetaan. Vaikka esimerkiksi omakotitalon sähkönkulutus ei ole oleellisesti muuttunut, saattaa sähkölasku olla kymmeniä euroja kalliimpi kuukaudessa kuin edellisinä vuosina. Kaikkialla kehotetaan säästämään energiaa, mutta fakta on, ettei energiaa pysty loputtomiin säästämään. Tälläkin hetkellä Suomessa säästetään energiaa enemmän kuin muualla.

Kuinka sitten edetä, jotta sähkölasku saataisiin pidettyä kurissa vaikka omakotitalon sähkönkulutus pysyisikin vakiona? Yksi vaihtoehto on siirtyä käyttämään vaihtoehtoisia energialähteitä. Eri energialähteitä voi hyödyntää samanaikaisesti. Nykypäivänä esimerkiksi aurinkoenergiaa käytetään peruslämmityksen rinnalla hyvinkin paljon.

Yleisesti omakotitaloissa yhdistettäviä energiamuotoja ovat

  • sähköenergia
  • öljy
  • puu ja pelletti
  • maaenergia (maalämpö)

Ei kuitenkaan ole täysiä takeita siitä, säästääkö energialähteitä yhdistelemällä loppupeleissä yhtään. Mutta miten ihmeessä sitten voi säästää? Se selviää hetken kuluttua.

Näin säästät varmasti

Toinen fakta tässä artikkelissa on, että säästettävä rahamäärä eri energialähteiden ja -tuottotapojen välillä on minimaalinen. Energiantarve on vakio ja nykypäivänä eri energialähteiden hinnat eivät oleellisesti poikkea toisistaan.

Paras tapa säästää tulee tässä: Anna olla. Kyllä, anna olla. Kolmas fakta on, että olet varmasti kuluttanut viikkotolkulla aikaa pohtiessasi, miten nyt säästän 40 euroa kuukaudessa energialaskussa, kun samaan aikaan olisit voinut tehdä jotain rakentavaa sen ajan. Olisit voinut esimerkiksi ansaita rahaa tekemällä työtä tuon ajan, jolloin 40 euroa lisää laskussa ei olisi todennäköisesti tuntunut missään. Päinvastoin, sinulla olisi rahaa mitä luultavimmin enemmän.

Säästäminen ei ole aina rahan säästämistä. Jos omakotitalon sähkönkulutusta ei olisi pohdittu tippaakaan, olisi säästetty muun muassa

  1. aikaa (kulutettu aika olisi voitu käyttää rakentavammin, kuten lepäämiseen tai työntekoon)
  2. hermoja (stressitaso nousee jokaisen luullun ratkaisun kohdalla, kun huomataan, että lasku kasvoi entisestään)
  3. sähköä (haet tietoa luultavasti tietokoneella? Tiesitkö, että tietokone kuluttaa sähköä todella paljon?)
  4. rahaa (aika on rahaa. Ajattele tunteja, jotka heitit hukkaan, tietokoneen päällä olon takia kasvanutta sähkölaskua ja stressistä johtuvien lääkärikäyntien maksuja)

Heitä siis laatimasi energiansäästösuunnitelma kauniissa kaaressa roskikseen, korkkaa kylmä kalja jääkaapista ja vietä loppupäivä mukavassa nousussa. Ei maailma kaadu yhteen sähkölaskuun.

Kategoria(t): Raha ja talous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Omakotitalon sähkönkulutus: Näin säästät

  1. Make sanoo:

    Ehkä paras lukemani säästövinkki 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *