Huolinta – Kuljetusten järjestämisestä asiakirjojen laatimiseen

Huolinta on toimintaa, jossa huolehditaan toisen omistamien tavaroiden kuljetusten järjestämisestä, tullauksesta sekä tuonti- että vientiasiakirjojen tekemisestä. Tyypillisesti huolintapalveluita tarjoavat suuret kansainväliset toimijat, joilla on resursseja tuoda maahan tavaraa eri puolilta maailmaa, mutta myös viedä tavaroita maailmalle.

Suurimmat toimijat pystyvät myös huolehtimaan tavaroiden varastoinnista kuljetusten välillä Suomen terminaaleissa. Mikäli sinulla on tarve suuremmille kuljetuksille, niin kannattaa tutustua esimerkiksi Nurminen Logistics Oyj:n tarjoamiin huolintapalveluihin, sillä kyseisellä yrityksellä on varastoterminaaleja Haminassa, Kotkassa, Luumäessä, Niiralassa, Vainikkalassa, Vartiuksessa ja Vuosaaren satamassa.

Asiakasyritys voi keskittyä ydinliiketoimintaansa jättämällä huolinnan ulkopuolisen kumppanin hoidettavaksi. Tuotteiden varastointi pienissä erissä on tyypillisesti kallista, joten yhteistyökumppanin hankkiminen vähentää myös erityisesti pienten toimijoiden kustannuksia. Varastoinnin hintaa nostaa usein välivarastointi tavaroita tehtaalta jälleenmyyjälle tai loppukäyttäjälle kuljetettaessa, mutta kokonaisvaltaisen huolintapalvelun yhteydessä myös välivarastoinnin hinta saadaan laskettua mahdollisimman alhaiseksi.

Huolintapalveluita eri tilanteisiin

Huolintaa voidaan tehdä valitusta kuljetustavasta riippumatta, sillä kansainvälisillä toimijoilla on osaamista maa-, meri-, juna- ja lentokuljetuksien hoitamiseen. Huolintapalveluiden yhteydessä huolehditaan asianmukaisista tuonti-, vienti-ja transitodokumenteista. Toisaalta logistiikkayritys hoitaa myös EU:n sisäkaupan tilastoinnin ja kotimaan kuljetusten välityksen.

Tuonti- ja vientitavara liikkuu nopeammin, jos valitsee yhteistyökumppanikseen AEO-toimijan. AEO tulee sanoista Authorised Economic Operator ja tarkoittaa, että yrityksellä on oikeudet yksinkertaistettuihin tullimenettelyihin koko EU-alueella. AEO-toimijoiden tullaus- ja logistiikkatoiminnoille on myönnetty Tullin turvallisuustodistus. Asiakkaalle päin AEO-toimijan käyttäminen näkee nopeutuneina kuljetuksina, koska Tulli myöntää lupia nopeammin koko EU-alueella.

Kategoria(t): Palvelut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *