Haussa sänky lapselle

http://www.dreamstime.com/stock-photography-child-naughty-image20303042Lastensänkyjen hankkimista ei tarvitse murehtia, jos lapsia on ollut aiemminkin tai jos omaa perheellisiä tuttuja, joilta vanhan lastensängyn voi saada ostettua edullisesti. Itselläni ei tällaista tilannetta kuitenkaan ole, joten joudun hankkimaan lastensängyn uutena.

Onneksi lastensängyn voi tarvittaessa maksaa osamaksuna. Tällöin ”invenstointi ei tunnu niin pahalla”, kun tulevien kuukausien aikana voi maksaa pienen summan sänkyyn liittyen. Lastensänky itsessään on onneksi myös arvoesine, joka siirtyy tuleville sukupolville tai jonka voi tarvittaessa myydä eteenpäinkin.

Edelleen haussa on pojalle jatkettava sänky. Seuraavassa postauksessa koetan selvittää, millaisia tietoja lastensänkyratkaisuista olen löytänyt internetistä. Vaihtoehtoja nimittäin on kymmeniä, kuten vaikka Unipuu Lastensänky. Tällaisia vaihtoehtoja voi löytää lastenhuoneeseen:

Yksittäinen sänky

Perussänky on hyvä ja helppo ratkaisu lastenhuoneeseen. Pienet lapset kuitenkin kasvavat nopeasti, joten sängyn pysyminen oikean kokoisena voi tuottaa päänvaivaa. Monesti voi olla fiksua ostaa jatkettava sänky, jolloin vuode sopeutuu kasvuiässä olevan lapsen muuttuviin tarpeisiin. Kun lapsi kasvaa pituutta, sänkyyn voi lisätä jatkopalan ja tadaa: sänky pysyy juuri oikean kokoisena.

Kerrossänky ja parvisänky

Kerrossänky on hyvä ratkaisu silloin, jos perheessä on useampi lapsi. Se on myös kauaskatseinen ratkaisu silloin, jos arvelee hankkivansa lapsia tulevaisuudessa vielä lisää. Kerrossänky valitaan usein siksi, että se on tehokas keino säästää neliömetrejä asunnossa. Kun sängyt ovat päällekkäin eikä vierekkäin, huoneeseen jää säilytys-ja oleskelutilaa runsaasti.

Parvisängyssä sängyn alla on tilaa vaikkapa kirjoituspöydälle tai muille jutuille.

Tämän lisäksi lapset rakastavat kerros- ja parvisänkyjä: kiipeilyominaisuuksiensa vuoksi ne tuntuvat lapsista kiehtovilta ja jännittäviltä.

Tärkeää korkealla sijaitsevien sänkyjen kanssa on kuitenkin turvallisuudesta huolehtiminen. Etenkin ylemmässä sängyssä on oltava kunnon reunat, koska lapset pyörivät ja hyörivät vuoteissaan ja riskinä on se, että tämä pyöriminen voi johtaa putoamisvaaraan. Tukevat ja varmasti kiinni pysyvät reunat kuitenkin varmistavat sen, että putoaminen korkealta ei ole mahdollista.

Sängyn teetättäminen

Mikäli kotoa ei löydy taitavaa niksinikkaa, sängyn voi teetättää myös erilaisissa yrityksissä. Myös puusepän palveluita voi hyödyntää tämän tarpeen yllättäessä. Sängyn teetättäminen yleensä maksaa hieman enemmän kuin uuden valmissängyn ostaminen, mutta se auttaa löytämään yksilöllisen ja laadukkaan vaihtoehdon. Taitavat sängynvalmistajat osaavat tehdä vuoteesta tarvittaessa jatkettavan.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa, Elämäntilanne, Henkilöt, Koti. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *